Asset julkaisija Asset julkaisija

Suuri lukuseikkailu ja Pikku Kakkosen juhlanäyttely Korttelimuseossa 27.1 saakka


KUHMU:n uusi arkeologi ja konservaattori aloittivat työnsä syksyllä

Tytti Räikkönen-Partanen

Vastuualueeni arkeologian tärkein tavoite on Pohjois-Savon arkeologisen kulttuuriperinnön suojelu ja tunnetuksi tekeminen. Intendenttinä työskentelen sekä viranomais- että asiantuntijaroolissa mm. kaavoitukseen, maan- ja metsänkäyttöön, yleisötyöhön ja neuvontaan sekä kokoelmiin ja näyttelyihin liittyvissä tehtävissä.

KUHMU:n arkeologiin voit olla yhteydessä museon toiminta-alueen arkeologista kulttuuriperintöä koskevissa kysymyksissä, esimerkiksi maastohavaintoihin tai esinelöytöihin liittyen.

Intendentti Tytti Räikkönen-Partanen

044 718 2615

tytti.raikkonen-partanen@kuopio.fi

 

Aura Colliander

Konservaattorina tehtäväni museossa on erityisesti ennaltaehkäistä museoesineiden vaurioitumista, jotta esineitä voidaan museossa säilyttää ja esitellä museokävijöille myös tulevaisuudessa. Teen lisäksi mm. esineiden kuntokartoituksia, huoltoa ja materiaalitutkimusta tarkasti dokumentoiden ja historiallisia kerrostumia kunnioittaen. Vastuualueeni ovat ns. kovista materiaaleista kuten puusta, metallista ja muovista valmistetut esineet ja huonekalut.

Voit ottaa minuun yhteyttä esineiden säilytykseen ja hoitoon liittyvissä kysymyksissä.

Konservaattori Aura Colliander

044 718 2623

aura.colliander@kuopio.fi



Asset julkaisija Asset julkaisija

«Takaisin

TRIPLE PARADE

Kansainvälistä korumuotoilua

Kuopion museo 2.-31.10.2015

 

Triple Parade näyttely Kuopion museossa 2.- 31.10.2015 from KuopioKanava on Vimeo.

 

 

 

Triple Parade näyttely on kiinalaisten, belgialaisten ja suomalaisten korumuotoilijoiden korujen vuoropuhelua eri kulttuureista, luovuudesta ja kauneudesta globaalissa maailmassamme.

Kansainvälistyminen voidaan nähdä voimavarana, joka vapauttaa yksilön oman kulttuurinsa rajoituksista. Toisaalta kansainvälistyminen yhdentää kulttuurejamme. Korutaiteen kentällä nykyaika näyttäytyy uudenlaisina korujen aiheina, erilaisena rakenteena ja ilmaisuna. Koru ilmaisun välineenä on muuttunut ajan saatossa: nykykoru haastaa miettimään, mikä on korun arvo ja merkitys. Miten puemme, luemme ja näemme kolmiulotteisen esineen, korun ja yhdistämmekö korun kehoon? Millaiset materiaalit ja työtavat muokkaavat kolmiulotteisen objektin kyseenalaistamaan paitsi muotoa, myös käsitettä korusta ja esteettisyydestä?

 Tianjin Academy of Fine Arts, St. Lucas University College of Art & Design Antwerp ja Kuopion Muotoiluakatemia. Yhteistyössä Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n kanssa.

 

keskellä: Susanna Yläranta | Garden 2
Necklace and brooch. Paintedpolyurethane, gold platedsilver
2013. 145 x 200 x 50mm

Ylhäällä oikealla: Charlotte Van de Velde |Two wrongs make one right
Necklace. Plastic beads, thread, ring.
2013. 350x150x8mm

alhalla: Sofie Boons | Ring
2014

Kuva: Thomas Aangeenbrug

 


Web sisällön esitys Web sisällön esitys

    Kuvahaun tulos haulle flickr badge

Kun haluat lahjoittaa, ota yhteyttä!

Valokuvat: Pekka Kankkunen 0447182617

Huom. Kuva-arkisto suljettu 10.-11.1.2018

 

Esineet: Helka Väisänen 0447182620

Sisältö Sisältö

Asset julkaisija Asset julkaisija

TAPAHTUMAT

ke 24.1. ja to 25.1 klo 12–15 Pakkasperhosia ja hankihyttysiä -työpajat

Kaikille avoin non-stop työpaja Suuri lukuseikkailu –näyttelyssä.

Myös ryhmät voivat varata työpaja-aikoja Pakkaspäiväviikon keskiviikko- ja torstaiaamuille. Varaukset sähköpostitse: korttelimuseo@kuopio.fi

KUOPION KORTTELIMUSEO

to 8.2. klo 15.30 Heikki Hartikainen / Saurum Oy

Museon sisäänpääsymaksu.

KUOPION MUSEO

to 22.2. klo 15.30 Eelis Aleksi / Lumoava

Museon sisäänpääsymaksu.

KUOPION MUSEO

14.3.2018 klo 18.30: Hannu Takala: Suomalaisten Karjalaan jäänyt omaisuus

Talvisodan päättyessä luovutettuun Karjalaan jäi valtaosa evakkoon lähteneiden suomalaisten omaisuudesta. Lahden museoiden tutkimuspäällikkö ja Turun yliopiston arkeologian dosentti Hannu Takalan uusi tutkimus selvittää esineiden kohtaloa. Luento järjestetään yhteistyössä Kuopion Isänmaallisen Seuran kanssa

KUOPION MUSEO