|
Koulut ja päiväkodit
Kuopion museon monipuolista tarjontaa kannattaa hyödyntää monessa eri oppiaineessa, esim. historiassa, maantiedossa, biologiassa, yhteiskuntaopissa, kuvaamataidossa ja tekstiili- ja teknisessä työssä. Museokäyntiä suunniteltaessa opettajan tai ohjaajan kannattaa kääntyä museon asiakaspalveluhenkilökunnan puoleen, joka mielellään suunnittelee kanssanne juuri Teille sopivan opastuskokonaisuuden tai museokäynnin.
Museo järjestää näyttelyiden yhteyteen yleisöopastuksia, työpajoja, luentoja, opettajille suunnattuja infotilaisuuksia ja muita yleisötilaisuuksia. Museon verkkosivuilta löytyy myös näyttelyihin liittyvää tietoa.
Savutupaopastuksen, luonnontieteellisten perusnäyttelyiden opastuksen, erikoisnäyttelyopastuksen ja yleisopastuksen (ks. sivu Opastus) lisäksi koululaisryhmien on mahdollista varata myös ns. puolikasopastuksia eli ryhmän voi jakaa kahteen osaan ja molemmille ryhmille järjestyy näin 25 minuuttia opastusaikaa. Tämän ajan voi oppaan johdolla viettää esimerkiksi savutuvassa, mammuttihuoneessa tai erikoisnäyttelyssä.
Erityisesti pienille museokävijöille suunnattu paikka museossa on luonnontieteellisen museon perusnäyttelyn Sienimetsä liukumäkineen. Kulttuurihistoriallisen museon perusnäyttelyssä, neljännessä kerroksessa, on esillä myös kiinnostavia vanhoja leikkikaluja.
Kaikkiin opastuksiin liittyy lyhyt talon esittely ja museosääntöjen kertaus.
Perusopastus kestää noin 45 minuuttia ja suosittelemme ryhmän enimmäiskooksi 25 oppilasta. Opastus maksaa 25 € / ryhmä. Peruskouluryhmän sisäänpääsymaksu on 2 € / oppilas, lukiolais- ja muut peruskoulun jälkeiset opiskelijaryhmät 4 € / opiskelija. Alle 7-vuotiaat lapset pääsevät ilmaiseksi.
Kuopion kaupungin opettajan johdolla tulevien peruskoulujen ja lukioiden ryhmiltä ei peritä sisäänpääsymaksuja. Opastus on myös maksutonta etukäteen varattuna. Toivomme, että ryhmät ilmoittaisivat etukäteen tulostaan museon asiakaspalveluun. Näin varmistamme kaikille mukavan museokäynnin!
Kuopion museon kolmannessa kerroksessa savutuvan vieressä on oppimistila ryhmille, tilaan mahtuu työskentelemään kerralla 15 henkeä.
Tiedustelut ja opastusvaraukset: Ti - pe 10 - 17, ke 10 - 19, la - su 11 - 17, arkena myös klo 9-10 päiväkoti- ja koululaisryhmille etukäteen sovittaessa. Kuopion museon asiakaspalvelu puh. (017) 182 603. Sähköposti kuopionmuseo.kut@kuopio.fi Kuopion museo Kauppakatu 23, 70100 KUOPIO
Kulttuurikello syksy09
Sivu päivitetty 30.5.2010 |